Päällepäin minusta ei uskoisi, enkä usko sitä aina itsekään, että säännöllisin väliajoin löydän itseni istumasta kotiteatterini ääressä katsomassa Hugh Grant –elokuvaa. Ennen kyseisen kaverin jokaista filmiä ennakkoasenteeni on varsin kielteinen, mutta jostain syystä aina elokuvan päätyttyä koen suuren yhteenkuuluvuutta tuon lurppasilmäisen tukkaihmeen kanssa ja huomaan nauttineeni harmittoman hauskasta elokuvasta. Hänen huoleton suhtautumisensa elämään herättää minussa suurta kunnioitusta, ja huolimatta minut joka kerta valtaavasta ennakkoluulosta, tiedän kuitenkin elokuvan jälkeen haluavani toimia samoilla huolettomilla periaatteilla kuin tämä korrekti raikulipoika valkokankaalla elää.
Viimeksi katsomassani Grant–elokuvassa, jonka nimeä en nyt muista, Hugh–poika esittää isänsä hittikappaleen rojalteilla mukavasti elävää, toimetonta, varhaiskeski–ikäistä sinkkumiestä, joka täyttää päivänsä tyhjiöt paitsi suunnitelmallisella naistennaurattamisella, niin myös päivittämällä sisäistä kalenteriaan yksikköihin jaetuilla asioilla, joilla ei–työssäkäyvä mies pitää itsensä liikkeellä ihmetellen, miten muilla ihmisillä edes jää aikaa käydä töissä. Hänen mottonsa tulee katsojalle selväksi jo elokuvan alkumetreillä. Itsekin rupesin tuosta hetkestä välittömästi ajattelemaan omia henkilökohtaisia arkirutiinejani ja sitä kuinka paljon niihin oikeasti haluaisin käyttää aikaa vuorokausitasolla. Mikä konkluusio siitä seurasikaan, enhän minäkään oikeasti ehtisi käydä töissä! Näin ollen, arvoisa lukija, alla minun henkilökohtainen ja hartaitten toiveitteni mukainen, "yksikköihin" jaettu miehinen päivärytmini:
Klo
8.00 – 9.15
Herätys. Mielekästä vetkuttelua sängyssä, kuitenkin korkeintaan 5 min.
Teen kovan mutten liian uuvuttavan vatsa– tai kylkilihassarjan antaakseni
itselleni tunteen, mahdollisesti harhaluulon siitä, että jollain tavalla
eroan tavallisesta kaljaan menevästä kadunmiehestä. Kylpyhuoneessa
katselen itseäni peilistä eri kuvakulmista ja teen neljä hullunkurista
ilmettä, jotka vaihtelevat viikonpäivän mukaan. Puristan appelsiinimehua
ja nielen sen kanssa b–vitamiinipillerin, suosittelivat jossain
niksinurkassa b–vitamiinia ennen ja jälkeen lievän alkoholinkäytön.
Nautin aamiaisen, ruisleipää leikkeleillä ja kahvia, pistävät vatsan
toimimaan, tämä on minulle eräänlainen joka–aamuinen uudelleensyntyminen.
Mikäli minulle jostain täysin käsittämättömästä syystä jää luppoaikaa,
ei se mitään, voin aina katsella videolta eilisen talk–show’n lopun.
Nukahdin sitä katsellessani. Sitten kello onkin kohta jo yhdeksän
viisitoista.
9.15 – 11.00
Yleistä järjestelyä kotona, kuten astioiden asettelua astianpesukoneeseen,
vaatteiden ripustamista henkareihin tai videokasettien koteloiden poimimista
lattialta television edestä, puhaltaen samalla pölyt koteloista. Yritän
muistaa tutkia jääkaapin sisällön selventääkseni onko tarvetta käydä kaupassa.
Mahdollisen kaupassa käynnin hoidan tämän yksikön kuluessa. Jos siihen ei
ole tarvetta, ei se mitään, kello on joka tapauksessa kohta yksitoista.
11.00 – 15.00
Kuten Hugh’n roolihahmolla, myös minulla lojuu huoneeni nurkassa kitara.
Kitaransoittoa, ensin systemaattista harjoittelua soitto-opusten kanssa,
lopulta tympääntymisvaiheen ohitettuani jauhan vain uudestaan ja uudestaan
jo kauan sitten oppimiani biisejä, koska ne kuulostavat paremmalta kuin
jonkun yksittäisen soinnun merkityksen opetteleminen, jota en kuitenkaan
tule ikinä käyttämään, sillä jazz–kitaristi minussa ei koskaan ehtinyt
syntyäkään. Soittamisen puolivälissä, nälän kurniessa kohtaan joka päivä
yhtä mielenkiintoisen valintatehtävän: käydäkö lounaalla, jolloin kuluu
mukavasti aikaa siirtymiseen ja näyteikkunaostoksiin á la Hugh, vai
valmistanko itselleni ruokaa, jolloin siirtymistä vastaava aika kuluu
leppoisasti eineksiä valitessa tai ruoka-ainapurkkien etikettejä lukiessa?
Luodakseni itselleni mielikuvan siitä, että olen tekemisissä muidenkin
ihmisten kanssa, saatan yrittää ehtiä ennen kello kolmea käydä patsastelemassa
merkkivaateliikkeissä, sillä niissähän silmä lepää muuallakin kuin
vaatehyllyissä. Tämän tietää jokainen epävarma heteromies.
15.00 – 17.00
Kuulostelen vatsanseutuani, ja kun se ilmoittaa olevansa laskenut tarpeeksi
lounaasta, harkitsen vakavissani jotain liikunnallista suoritusta, yleensä
pingiksen tai tenniksen pelaamista tai punttisalilla käyntiä. Kukin laji
näistä jättää miellyttävän valinnan mahdollisuuden sen suhteen, haluanko
rääkätä itseäni vai en. Vaikka hiki ei tulisikaan, niin kotiin palatessani
ajattelen, että tulipahan tehtyä jotain. Aivan, omantunnon kanssa on
yllättävän helppo käydä kauppaa, halvalla lähtee joka kerta. Hiki tai ei,
otan parinkymmenen minuutin suihkun ja valmistaudun viimeiseen yksikköön
ennen illanviettoa. Suihkun jälkeen kello on jo yli puoli viisi iltapäivällä.
17.00 – 19.00
Tartun kitaraani, täysin tietoisena illanvieton lähestymisestä, joten en
edes aio tähän aikaan päivästä enää harjoitella mitään systemaattisesti,
vaan olen ennemminkin sellaisella coolin lurittelun linjalla, sitäkin
korkeintaan tunnin. Pääasia, että sähkökitarani näyttää hyvältä telineessään
laajakulma–tv:ni vieressä, aivan kuten Hugh’lla. Kuudesta seitsemään tuijotan
seiniä ja mietin tosissani elämäni tarkoitusta. Siihen saisi menemään enemmänkin
aikaa, mutta kohta saattaa alkaa televisiosta jo kaikkea hyvää, mitä en halua
missata vain koska muistelen jotain ala–asteihastusta jota en koskaan tajunnut
pussata, saatika kouria daisareita.
19.00 – 23.00
Televisio. Kuinka väärässä olinkaan, kun kuvittelin, että digi–tv ei tuo
katsomiseen mitään lisäarvoa. Itse asiassa voisin jaksottaa päiväni kaikki
tunnit pelkkään television katsomiseen, mutta luojan lykky on, ettei minulla
näy ihan kaikkia kanavia, vielä. Kun rupeaa hiukomaan, en anna aivan heti
periksi suolaiselle vaan avaan pari olutta, keskitäyteläisen punaviinin ja
pienen pakastekylmän vodkan. Vasta näiden "aperitiivien" jälkeen sallin
kurnivalle vatsalleni jotain pikkusuolaista, kuten konjakkisalamia tai
chilipähkinöitä. Joskaan pähkinät–olut–yhdistelmä ei ole suotava vatsan
toimintojen kannalta, jos on seuraa. Tiedättekö mitä? Aivan, kello on jo
kaksikymmentäkolme, hyvää yötä ja hyvää seuraavaa huomenta! Kertokaa missä
välissä teen kahdeksan tunnin työpäivän, siirtymisineen?
Esa Hakala 2003
Back to top